Asiakkaamme: Minna Kortti Oy

Kausirahoituksen avulla töitä voi tehdä rauhassa ympäri vuoden

Minna-Kortti on kuvataiteilija Minna L. Immosen

tekemien kuvien ympärille perustettu yritys. Valikoimaan kuuluvat niin kortit, kalenterit kuin muut paperituotteet. Liiketoiminta on kiireisimmillään jouluna, kun taas kevät ja kesä ovat usein hiljaisempia. Kausirahoituksen osalta Minna-Kortin yhteistyökumppanina toimii Qred Yrityslaina.

Aluksi Minna-Kortin tuotteita myytiin pelkästään tukkutavarana lahjatavaraliikkeisiin. Vuodesta 2009 alkaen on yrityksellä ollut myös verkkokauppa kuluttaja-asiakkaille. Kaikissa tuotteissa on Minnan tekemät kuvat.

– Kaikki alkuperäiset työt ovat vesiväritöitä. Teen akvarelleilla kaikki. Vesiväri on ihana, kun siinä on taikaa. Vesiväritekniikalla saat pehmeät ja herkät sävyt sekä tunnelman ja
tunteen välitettyä. Se soveltuu minulle kaikista parhaiten, Minna kertoo.

”Me haluamme tehdä maailman parhaita kortteja”

Yrityksen toiminnasta vastaavat Minna sekä hänen miehensä Lauri Laukkanen. Liiketoiminta jakautuu Laurin mukaan erittäin hiljaiseen kevääseen ja kesään. Valtaosa myynnistä tehdään jouluna. Minna-Kortti on tehnyt yhteistyötä Qred Yrityslainan kanssa jo useamman vuoden ajan.

– Yhteistyö alkoi aikoinaan, kun haimme kausirahoitusta. Kun nyt syksylläkin ostamme varastoon tavaraa ja maksamme messulaskuja sekä tavaralaskuja, olemme hankkineet kausirahoitusta, Lauri kertoo.

– Nyt ei ole mielen päällä sellaista tunnetta, että joku asia on hoitamatta. Se antaa sellaisen rauhan tehdä töitä, mikä taas vaikuttaa siihen laatuun ja lopputulemaan, minkä me haluamme. Me haluamme tehdä maailman parhaita kortteja. Ei Suomen parhaita, vaan maailman parhaita, Lauri toteaa.

”Joustavaa ja nopeaa palvelua”

Qred Yrityslainan asiakaspalvelu on Laukkasen mukaan hyvin nopeaa. Erityisesti hän arvostaa palvelun henkilökohtaisuutta.

– Heillä on nimetty henkilö, johon voin ottaa yhteyttä puhelimitse. Tiedän, että tämän henkilön kanssa on keskustelu aiemminkin. Se on todella kova juttu. Tämän ikäisenä miehenä kuin minä, joka olen jo 56-vuotias, arvostan henkilökohtaista palvelua, Lauri sanoo.

– Jos haluaa nopeasti joustavaa palvelua, niin silloin Qred Yrityslaina on todella hyvä.
Voin ehdottomasti suositella, Lauri summaa.

Tällainen on Qredin yrityslaina

  • Yrityslainaa 1 000 - 200 000€
  • Kiinteät kuukausikulut
  • Ei korkoa, liittymis- tai avausmaksua, ei piilokuluja
  • Maksat kuukausikulut vain kuluneilta kuukausilta
  • Voit maksaa lainasi takaisin milloin vain
  • Aina ammattitaitoinen ja ystävällinen palvelu

Jaa artikkeli

Sinulle suositeltuja artikkeleita